Yritys
Vuonna 1916 perustettu Haugen-Gruppen on jo vuosikymmenien ajan luonut uusia ruokatrendejä Pohjoismaihin. Nykyisin olemme yksi Pohjoismaiden suurimpia merkkielintarvikkeiden maahantuonti-, myynti- ja markkinointiyrityksiä. Suomessa työllistämme 30 henkeä ja toimimme sekä päivittäistavarakaupan että Horeca-puolen markkinassa useiden ikonisten ruokamaailman tuotemerkkien kanssa.
Tahtotilamme on rikastuttaa suomalaista ruokakulttuuria ja luoda lisäarvoa sekä kuluttajille että yhteistyökumppaneillemme. Kartoitamme aktiivisesti maailman ruokatrendejä, tunnistamme niistä parhaat ja tuomme ne suomalaisiin keittiöihin; 90-luvulla toimme Suomeen ensimmäiset nachot ja 2000-luvulla olemme olleet edelläkävijöitä mm. aasialaisen ruoan tuomisessa kotikokkien keittiöihin. Me tiedämme mistä maailmalla tänään kohistaan. Yhdessä kumppaniemme kanssa osaamme luoda nuo trendit myös Suomessa.
Haugen-Gruppen työnantajana
Olemme Great Place to Work -sertifioitu dynaaminen ja henkilökuntaamme vahvasti panostava työnantaja.
Meille tärkeitä arvoja ovat yrittäjähenkisyys, vikkelyys, vastuullisuus ja halu kehittyä.
Kehitämme toimintatapojamme ja yrityskulttuuriamme jatkuvasti yhdessä koko tiimin kanssa, avoimesti ja keskustellen. Toimintaamme ohjaavat selkeät yhteiset tavoitteet niin lyhyellä kuin pitkällä aikajänteellä.
Meillä pääset työskentelemään ammattitaitoisen ja innostuneen tiimin sekä ikonisten tuotemerkkien, kuten Heinz, Häagen-Dazs & Indian parissa.